22.12.2012

Pipoa ja muuta turinaa

Oon kyl nyt niiiiin hurahtan tuohon neulontaan ettei tosika. :P
Yhden työnkun saa valmiiksi niin aina olis pakko olla heti alottaa uutta.

No niin kävin nytkin. Eilen illalla aloitin tekemään itselleni pipoa, mutta neulonta vaiheessa huomasin että crystal lanka kutisee niin en siitä itselleni pipoa saa. Meinaan laittaa sen ystävälle pukin pussiin. :)


Tupsua mietin pipon päähän, mutta en sit laittanut.
Ei välttämättä olisi ollut saajan mieleen. :)

Ohje on novitan sivuilta ja tässä linkki sinne.

En muista että kirjoitinko jo aikaisempaan postaukseen, mutta kirjottelen nyt silti :D
Meinasin että ensi vuonna (niinkuin olen meinannut joka vuosi :D) tekisin kaikki lahjat itse ja nyt se olisi tarkoitus toteuttaa. Tuo on meinaan aika kivaa hommaa esim. neuloa sukkia ja kääriä niitä nättiin pakettiin ja antaa etiäpäin :)) Jo pelkästään se että saan paketoida niitä nätisti ja panostaa siihen paketointii on tuonnut itselleni hyvän mielen.

Palailen taas blogin äärelle ensi vuoden puolella, nyt on "kova urakka" saada maha matkaaja pihalle :D
En ole myöskään unohtannut arvonnan voittajia, heidän kuoret postittelen ensi vuoden puolella, että menevät varmasti perille! :)


Mutta nyt haluan toivottaa kaikille jotka täällä käy kurkkimassa ja kommentoimassa
tämän kuvan myötä..


Oikein ihanaa joulua ja onnellista uutta vuotta 2013!


18.12.2012

Toinen..

.. Pari uunista ulos.

Muutamia päiviä sitten aloitin tekee miehen pyynnöstä hänen äitilleen joululahjaksi villasukkia.

No kuinkas ollakkaan, ne ovat valmiit vaikka pidin tuossa "huilaus" taukoakin sillä verukkeella että josko mahamatkaaja vaikka syntyis ja sitten sen jälkeen suhautan ne valmiiksi..

Mutta ei syntynnyt mahamatkaaja, sukat sentäs valmistui taas ajoissa :D


Seuraavakin projekti on suunniteltu, mutta sitä nyt on hiukan hankala aloittaa kun äitini ei muistannut tuoda matkassaan tarvitsemiani puikkoja :/

16.12.2012

Viimeistä ja paljastusta

Niin se aika taas vierähti ja viimeinen paketti tupsahti salaiselta jouluystävältä.
Tuntuu aina viimeisen joulureen paketin kohdalla että tässäkö tämä joulu taas oli.
Onneksi se on vain minun tuntemus tänäkin vuonna :D

Perjantaina oli salainen ystävä hiippaillut jälleen oveni takana ja puottanut postiluukusta paljastuspaketin.

Joulupaperi kääröstä paljastui nimittäin


ihana joulunaika kirja ja suloinen hiiri kortti paljastuksen kera.

Hiippailijaksi paljastui Mammukka ja hänelle iiiiiso kiitos ihanista paketeista ja oikein ihanaa joulua sinulle ja tytöille <3 :)

12.12.2012

Ensimmäinen..

.. pari uunista ulos.

Niin se vain valmistu ja ajoissa!


yhteen sukkaan ompelin tuommoisen saumamerkin. Täytyis jokin fiksumpi ratkaisu keksiä tuohon. Meinaan kun haluan noihin omiin tehtyihin sukkiin laittaa tuommoisen merkin :P
että jos ideoita on niin antaa kuulua vain?! :D

Nyt on jo uusi pari aloitettu ja hyvällä mallilla sekin, toivotaan vain että saan joulupukin matkaan sukat laitettua :P

3.12.2012

Harjoitusta + sukkaa

Kaveri tuossa kertoi jokin aika sitten omasta neulomis vimmasta ja tarttuihan se pikku hiljaa itteenikin. Ikinä en ole osannut villasukkaa neuloa ja ohjeista en oo tajunnut sit en yhtikäs mitään.. No pitkän harjoittelun jälkeen, ensimmäisenä alkoi valmistua korkokenkä sukkaa


Puuttu vaan puupalikka kantapäästä niin olis ollut uus kenkä keksintö.

No päätin että en edes jatka tuon sukan harjoitusta.
Pitkän etsinnän jälkeen löysin netistä Junasukan ohjeen ja kaikki kehui että on niiiin helppo ohje että aloittelijakin osaa tämän, no mikäs siinä.. Aloittelijahan minä oonkin :D

Ohje oli Vauvan sukka.


ja tadaa, tämä vauvan sukka on oikein jättiläisvauvalle suunnattu. Oli meinaan aika iso tuolle neidille joka 2kk:n päästä on 4v :D

Mutta mikä parasta, olen ensimmäisen harjoitus sukkani saanut kunnialla valmiiksi (kiitos parin kaverin kun väänsitte rautalangasta, vai oliko jo ratakisko apuna ;D)

.. ja eikun äitin synttärisukkia valmistamaan joihin on enään 10pv aikaa :DD

unohtamatta tietenkään että..


..laskettuun aikaan on enään 12pv aikaa :PP Saas nähdä kerkiääkö sukat valmistua ennen maha matkaajaa vai joudunko ottaa sukat synnärille mukaan ;D

1.12.2012

Arvonta Päättynyt

Ens alkuun pahoittelen tässä et on hiukan jäännyt tämä postaus ja arvontakin ehti tuossa mennä jo tovi sitten :/ Oikein kyllä nolottaa tää laiskuus taas vaihteeks.

Mutta.. arvonnan suoritin paperilappu tyylillä ja neiti toimi lapun nostajana

arpaonni suosi tällä kertaa


Phedraa


ja näin joulun alla lohdutus palkinnon saa


Mimura


Laitatteko minulle s.postiin osoitteen niin laittelen postia tulemaan. :)
(sarp-pa@hotmail.com)


15.11.2012

Kirppistä ja postia


Osallistuin jokin aika sitten kirppisystävä vaihtoon ja sain pakettini haettua eilen postista :) Minä lähetin paketin Liisan kotona ja sain myös hältä paketin.

ja paketista löytyi paljon kaikkea kivaa..

esim. nämä


Kiitokset vaan ihanasta paketista! :)


Ja ettei postaus jäisi ihan liian lyhkäseksi niin eilen tuli käytyä kirppiksellä.

Olen tässä koittanut päästä eroon turhista vaatteista ja rojuista. No sitä mukaan kun niistä eroon pääsen niin kannan uutta tavaraa kotia ja nyt oli sit tarkoitus lähtä liikkeelle sillä periaatteella että en osta itselleni taikka Ainolle mitään.. kattelen vain jos löytyisi jotain joululahja juttuja, mutta kuinkas ollakkaan. Kävelin sieltä pihalle kahdella kassilla.


Uusi tunika 2€


Tunika 1.50€


Tunika 2€


Housut 1.50€


Palapeli 1€ (toinen unohtui kuvata, mutta on samaa sarjaa ja myös 1€)


Dvd 2€ (joululahja)


Uusi Tyynyliina 2.50€ (joululahja)


Uudet pitkikset 2€ (joululahja)


Uusi pöytäliina 0.20€


Uusia kortteja 0.10€ / kpl


Iso My little pony 2€

Mutta noille kaikille löydöille on oikein hyvä selitys ;D
Jos ja kun tai tottapuhuakseen tottakai mie pääsen kesäkuntoon ensi kesäksi ja voin pukeutua uusiihin tunikoihini ja nytkun olen vanhoista eroon päässyt (ainakin melkeen), niin pitäähän sitä uusia hommata.
Hmm.. no noihin ainon vaatteisiin en oiken keksi mitään selitystä että juu, säilöön ne menevät (vaikka luulin että 3x 60l:n laatikkoa vaatetta riittäisi tuolle neidille *viheltelee*)
Pöytäliina pääsee koristamaan neidin synttäreille, täytyy vain toivoa että on vielä 3kk:n päästäkin innokas mikki fani :D ja kortteja ei ole koskaan liikaa, niitä tarvii aina.. tai ainakin melkein aina.
Ja tuo poni.. en oo koskaa noin isoa ponia nähny o.O Pakkohan se oli ottaa vaikka oli hiukan sottainen, en ihan puhtaaksi saanut mutta hyvin kelpas leikkeihin. :))

Että se siitä "en tuo mitään kotia"- lauseesta :D

8.11.2012

Ylläri postia

Oltiin tuossa likan kanssa pihalla tänään ja kotia kun tultiin niin löytyi mainosten joukosta pari joulupaperiin käärittyä pakettia..
Arvasin heti että salainen jouluystävä on taas ollut hiippasilla ;D

ja näin ihania juttuja taas paljastui paketista


- Muutama nami
- Pari kynttilää
- Neitille lapaset
- kalenteri

Ihanat nuo lapaset, harmi että itelläni on sen verta iso koura ettei mulle mahu :D
ja tuo kalenteri.. se osui kyllä nappiin, semmoinen on ollut hankintalistalla ja mikä parasta voin laittaa Ainon piirtää hienot kuvat siihen :)

Iso kiitos salaiselle taas paketista! <3 :))

22.10.2012

Lahjoja

Mullahan alkoi noin pari kuukautta sitten koulu ja sen jälkeen kotona ompelut jäivätkin aika vähäiselle.
Mutta eivät ne ompelut onneksi kokonaan jääneet, jotain hyvää sentäs siitäkin koulussa käynnistä että olen siellä ommellut joitakin joululahjoja ja muutamia tilaustöitä.
(opettaja repis pelihoususa jos vaan tietäis :D)

Tässä välissä muistuttelisin että käykäähän osallistumassa arvontaan, oikealla puolella on arvonta teksi ja siitä klikkaamalla pääsee osallistumaan :)


Tässäpä hiukan aikaan saannoksista kuvia










Liivimekon kangashan on joulureen kautta saatu ja on kyllä tosi ihana kangas, tykkään kovasti! Siitä innostuneena olenkin tässä koittanut nyt hamstrata noita puuvillakankaita lisää :D Ei vaan taho löytyä semmoisia jotka miellyttäis omaa silmää heti nähdessään.

Niin ja juu, liivimekko ei ole tuossa ihan valmis, napit puuttuvat vielä.
Tuubihuivien kankaat on koulun varaston kätköistä. Ne ei nyt ihan onnistuneet sillain kuin kuvittelin ja olivat vielä jotain jämäpala kankaita, mutta ajavat asiansa ja näyttävät siltä miltä pitää.. ja sehän se pääasia on ;D

Nyt laitettava aivonystyrät hommiin ja mietittävä että mitä sitä sit ompelis. Kovasti oon koittan googletella joululahja ideoita ja kaikkia kivoja juttuja on tullutkin vastaan, mutta ovat lopahtaneet ne ideat siihen kun ei ole ollut/ taikka löytynnyt tarvikkeita :(

Oletteko te jo ommelleet mitään joululahjoja?


15.10.2012

HOI

Ne jotka lähettävät joulukalenteri luukun 26.10 jälkeen ottakaahan yhteyttä ja pyydelkään uutta osoitetta!!

11.10.2012

Paljastusta

Aino sai eilen viimeisen paketin salaiselta kirjaystävältä
Paketin lähettäjiksi paljastui murunen.

Tämmöinen oli viimeinen paketti ja ei löytynyt mitään kirjoja meiltä ;)


Kiitos kovasti! :)

Salaista ja jouluista.

Olin tuossa tekemässä sapuskaa (joo, meillä menee ruokailut myöhään :D), kun ihmettelin et kuka oven takan oikeen on, keittiöstä kurkatessa huomasin että pakettia tungetaan postiluukusta. Ensimmäisenä mietin että mitään en oo ostannut kylläkään, posteljooni kävi jo aamulla, täytyi olla sitten väärään osoitteeseen mennyt paketti. Yllätys oli vieläkin suurempi kun huomasin että paketissa ei ole postimerkkejä.
No ei muutakun paketti auki ja paketista löytyi kortti joka paljasti paketin olevan Joulureen salaiselta jouluystävältä. :o

En kyllä osannut odottaa että paketti kannetaan ihan kotia asti ja että se on vielä ihan omalta salaiselta jouluystävältä <3 Mutta tässäpä tämä ihanuus paketti on





-Kankaita
-Käsityölehti
-Merkkejä, nauhaa, posliininappi

Sittenkun vielä raaskisin noista kankaista tehdä jotain 8)

Iso kiitos sinulle salainen ystävä ihanasta paketista! :)

2.10.2012

Arvotaanko?



Olen tässä jo kauan aikaan miettinyt arvontaa, mutta en ole vain keksinyt mitään palkinnoksi :(
No tulin nyt siihen tulokseen että laitetaan arvonta pystyyn ja kyselyä.

vastaamalla tähän kysymykseen osallistut arvontaan

Mikä olisi sinusta kiva arvonta palkinto?

Laitattehan myös s.postiosoitteenne niin saan voittajaan/voittajiin yhteyttä arvonnan päätyttyä.

Arvontaan voi osallistua 1.11.2012 saakka!

Huom!

Joudun pidentää arvonta aikaa hiukan kun sattuu juuri tuo aikasempi aika muuttopäivälle.

Arvontaan siis voi osallistua 15.11.2012 saakka! :)

20.9.2012

Salaista 2.

Aino sai tuossa toissa päivänä jo salaiselta kirjaystävältä paketin, mutta äiti oli taas kiireinen eikä heti ennättännyt lisätä kuvaa tänne :D


Harmi vain että meiltä löytyi jo tuo kirja, mutta ei näyttänyt haittaavan neitiä kun alkoi sitä lukemaan :D Kiitos kovasti taas!

18.9.2012

Lahjoitus

Jostain ihmeen kautta eksyin kello viiden kahvin blogiin ja siellä oli aika mielenkiintoinen kirjoitus ja ehdotus ulkomaan kodittomille olevasta lahjoitus jutusta.

Käykääpäs lukemassa teksti :)

Blogiin pääsee tästä

6.9.2012

LastenSky 1.

Eilen käytiin hakemassa suuren suuren suuri kuori Ainolle postista ja sieltä paljastui sky:n ensimmäinen lähetys.

Kuoresta paljastui tämmöinen kiva kirja + cd.


Suuri kiitos lähettäjälle! :)

4.9.2012

Jumpsuittia

Löysin viikonloppuna kirpputorilta ainaki puoltoista metriä college kangasta 3.50€:n hintaan, pakkohan se oli matkaan ottaa halvan hinnan puolesta vaikka en tiennyt et mitä siitä teen ja sopisko väri puolestaan edes mihkä Ainon vaatteeseen.

Piirtelin sit tuossa ob:sta (4/12) jumpsuitin kaavan ja tulin siihen tulokseen että tuo college saa päätyä koekaniiniksi.

ja tämmöinen siitä sit tuli



Kaava on 116cm ja ilman saumavaroja tehtynä. On kyl nyt sopiva, 122cm olis sit varmaan ollut hiukka iso, mutta voinpahan tehdä uuden myöhemmin.

Ja pakko laittaa vielä kuva tuosta frotee kylpytakista jonka löysin samalta reissulta huimaan 1€:n hintaan


Tarkoitus oli että olisin tehnyt tuosta housut, mut kotona tarkastelles ja ihailles tulin siihen tulokseen että en raaski leikellä sitä. Pääsi sit kaapin perukoille odottamaan neidin kasvua. :)

3.9.2012

...

Ei tähän keksi enään mitään otsikkoakaan :D
Mutta täs olis tän päivän ompelusaldo

Ainolle muutama trikoopipo. Meni vähän pipariks tuo pilvi aplikointi kun alkoi tulee myttyä nurjalle puolelle :( No ihan ok lopputulokseen oon.

Neliskanttinen pussukka. Ei oikein tullu hyvä kuva kun pussukka on tyhjä. Olis täytyn varmaan täyttää sitä hiukan :D

Hirveä hirvitys kaveri jolla suu on irtonainen ja nappisilmä

ja takaata löytyy fleece sydän.

2.9.2012

Be careful out

Alotin tuossa jokin aika sitten tekemään uusimmasta ob:sta (4/12) be careful out hupparia, sain tehtyä sen siihen saakka että vetoketjua vaille valmis, mutta eipäs mulla ollutkaan vetoketjua.. jokunen aika meni siihen että sain sen hankittua.
Nyt sit illalla päätin ommella noita keskeneräisiä töitä ja kun tuli tämän työn vuoro niin tulinkin siihen tulokseen että vetoketjua ei tartte. -.-

Tämmöinen siitä sit tuli





Luulen kyllä että tämä on iso Ainolle, nimittäin kaava oli kokoa 122cm ja tuo on kyllä tosi ison näköinen :/

Edit:
Sovitus kuva saatu, hiukan on iso ja huppu- jättikokoa :D

1.9.2012

Salaista

Johan tässä on tovi odotettu että koska uusi joulureki starttaa käyntiin ja niin sitten se oli startannut :))

Täältä pääsee mukaan!

31.8.2012

Sammkko

Tein tuossa kellarissa hiukan siivoustyötä ja löysin sieltä sit säkin jossa oli kesken eräiset velourpökät. Aloitin noita tekemään joskus 100vuotta sitte. :D
Silmät oli hiukan hassut kun ei tuo silmien aplikointi ihan luonnistu multa, niin ompelimpa napit silmiksi ja tuli paljon kivemmat tai ainakin enemmän noista nyt ite tykkään.
Jalat on sammakolla irralliset.



Vyötärön väristä resoria ei löytynnyt enään niin oli pakko tyytyä vähän tummempiin lahjeresoreihin.
Saas nähä mitä mieltä neiti on huomenna kun kotiutuu uusista housuista ja ovatko edes sopivat :D

26.8.2012

Joulukalenteri 2012

Kuten aikasempinakin vuosina, niin tänäkin vuonna kalenteri on kerättävä :)
Mutta nyt kalenteri tulee minulle itselleni!


Jos haluat osallistua niin kommentoi kommentti kenttään, mitkä luukut haluat ja laita minulle s.postia niin annan osoitteen.
Ilmoitathan myös jos sinulla on kalenteri menossa, niin osallistun siihen myös.


Luukkujen on oltava minulla viimeistään 19.11.2012
s.posti: sarp-pa@hotmail.com



Päivitän tykkäys sivustoani ajantasalle, niin sieltä voi kurkkailla mistä pidän. ;)




1. Ronjalta

2. Ronja - saapunut

3. Laura - Saapunut

4. Phedra - Saapunut

5. Laura - Saapunut

6. Pikku-peikko
Ei saapunnut

7. Lorainne - Saapunut


8. Teea.K - Saapunut

9. KäteväEmäntä - saapunut

10. KäteväEmäntä - saapunut

11. Minja - saapunut

12. Minja - saapunut


13. Teea.K - Saapunut

14. Phedra - Saapunut

15. Poppana - Saapunut

16. Pikku-peikko
Ei saapunnut

17. Lorainne - Saapunut
18. KäteväEmäntä - saapunut
19. KäteväEmäntä - saapunut
20. Teea.K - Saapunut
21. KäteväEmäntä - saapunut
22. Teea.K - Saapunut
23. Marelo - Saapunut
24. Weba - Saapunut