6.4.2013

Lomamatka ja 6vk:n projekti

Lähdettiin "pienelle" matkalle maaliskuun alussa ja parisen viikkoa oltiin.
10 tuntia koneessa istumisen jälkeen se laskeutui phuketin kentälle :)
Matka oli aivan ihana ja olisin valmis lähtemään sinne ihan koska tahansa takaisin.

Tässä muutama kuva:





















Erinlaisilla retkillä tuli käytyä, mm. norsu safarilla ja similan saarilla.

No kaikkihan tietää että thaimaa on halpa maa ja kun suomesta matkustaa niin heti ajatellaan että pitää syödä paljon kerta halvalla saa :D Noh, niin ainakin itse ajattelin ja tietysti se sit kostautui sillä että kotona vaaka näytti jo melkein erroria.. Noh, ei ihan mutta liikaa kumminkin.
Motivaatio on ollut alku vuodesta ihan jossain muualla ja laihdutuksesta ei ole tullut sit yhtikäs mitään. Aina oon siirtänyt tän 4kk:n aikana aina seuraavalle viikolle. Tänään sit sain muutamat ruoka ohjeet tuttavalta joka oli niillä laihutellut ja tsemppas minuakin että kannattaa kokeilla. Hetihän minä siitä innostuin ja koitin ehdotella miestäkin mukaan, hiukan tuossa koitti vastustella mutta näyttää jo siltä että hänkin on lämmennyt ajatukselle. ;)

Lenkillä tuli sitten mieleen että olishan se kiva jos olis jokin juttu minkä takia tsemppaa ja sitkun määränpää on saavutettu toteuttaisi sen. Jotenka minun tavoite on pudottaa 14kg jonka jälkeen hommaan "palkkioksi" peitetikkikoneen :P Tollasesta olen jo monta vuotta haaveillut mut ne hinnat on jotain ihan kamalia :D

Tästä projektista koitan pitää kiinni kynsin ja hampain ;D

2 kommenttia:

  1. vau,olitteko ihan lapsien kanssa? :) itse matkustaisin kanssa mutta en viitsi pientä vauvaa kotiin jättää kun täysimetän ja lapsen kanssa taas ei viitsisi istua kauan koneessa.

    Näyttää kyllä kivalle,thaimaa onkin kuulemma aika edullinen maa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei olleet lapset mukana. En kyllä pientä lasta tuonne veisi mukana. Kunhan Joona tuosta hiukan kasvaa niin toiveissa olis et koko perhe pääsis sinne :)

      Poista